keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Maatuskan evoluutio

Nyt alkaa olla akuutit jouluvalmistelut hoidettu. Olen ostanut joulukukkia, leiponut ja koristellut pipareita, joulukortit on askarreltu ja lähetetty, lisäksi lähes kaikki lahjat on ostettuna.

Piparien koristelussa luulin taas itsestäni hieman liikoja. Olen nähnyt netissä ihania maatuska-pipareita ja jälleen kerran pöllin toisten idean. Vaan kun minun piparini ovat aina koristeiltaan melko suurpiirteisiä niin eihän niistä maatuskoistanikaan kovin kummoisia tullut. Yllä kuva maatuskan evoluutiosta.Aluksi tuli aivan kauheita mulkosilmä-maatuskoja ja juuri kun aloin oppia niin maatuskan muotoiset piparit loppuivat.

Sain myös valmiiksi vakosamettisen jouluhameeni. En laittanut siihen lainkaan vetoketjua vaan sivussa on silkkinauha-kiristys.

Otosta sen varran, että unikoulu on toiminut hyvin. Nyt poika nukahtaa lähes poikkeuksetta itse omaan sänkyynsä ilman sen kummempaa nukuttamista ja nukkuu yöllä kellon ympäri kahdella syömisellä.


perjantai 12. joulukuuta 2008

Kalsarit

Ompelin eilen jätkälle kalsarit :) Tuli hienot.

Otto täytti tänään aamulla puoli vuotta. Yöllä jatkui uni koulu, yö sujui ihan hyvin, mutta illalla nukahtaminen oli aika työn takana.

Kohta me lähdetään kaupungille shoppailemaan ja tapaamaan nyyttejä. Illalla ollaankin Oton kanssa kaksistaan kun Mikko menee työporukan kanssa katsomaan jääkiekkoa. Ajattelin tehdä piparitaikinan, niin ja joulukortit pitäisi askarrella loppuun.



torstai 11. joulukuuta 2008

Unikoulu alkoi

Nytpä joutui poika neuvolatädin kehotuksesta unikouluun, jossa opetellaan nukahtamaan omaan sänkyyn, nukkumaan siellä eikä mun vieressä ja lopulta syömään vain kerran yössä. Nythän Otto on nukutettu meidän sängyssä ja nostettu sitten nukkuvana omaansa. Se että poika havahtuu yöllä eri sängyssä kuin missä on nukahtanut vastaa kuulemma sitä kuin itse nukahtaisi makuuhuoneessa ja heräisi autotallissa. Mietimpä vain, että jos itse olisin tuollainen toukka ja kuukaudesta toiseen, yö toisensa jälkeen nukahtaisin makuuhuoneessa ja heräisin autotallissa niin enkö tottuisi moiseen ja hyväksyisi, että sellainen se maailma vaan on.

Mutta eilen siis aloitettiin harjoitukset ja sujui hyvin, Otto nukahti kaksille päiväunille ja yöunille ihan yksinään, omaan sänkyynsä. Tilannetta luultavasti helpotti se, että edeltävänä yönä oli valvottu yhteen asti. Yöllä Otto heräsi kolmen tunnin välein, mutta jaksoin palauttaa pojan aina omaan sänkyynsä, enkä jättänyt viereen nukkumaan ja ihan hyvin sujui.

Tässä yksi virkkaushomma, jonka tein eilen eli tuttipullon suojus/koristus. Näin moisen telkkarista ja pöllin idean heti. Aikamoinen turhake, mutta kun nuo pullot kuluvat käytössä kuvattomiksi niin tuolla saa peitettyä kulahtaneen kuvioinnin.



torstai 4. joulukuuta 2008

Joulu tulee, oletko valmis?

Viime keskiviikkona vietimme nyyttien pikkujouluja nyyttikestien merkeissä. Oli ihan mukavaa, Oton mielestä tosi kivaa ->
Haimme hieman vaikutteita illan emännältä Emilieltä, joka porukasta ainoana osaa kontata. Nyt Ottokin osaa jo nousta konttausasentoon mutta eteneminen ei suju. Poika enimmäkseen pakittaa ja sekös kiukuttaa kun kiinnostavat kohteet vaan loittonevat. Uskallan melkein luvata, että jouluna Tottonenkin jo konttaa.

Otto ei ole mikään ihan tyhmä jätkä. Poika on tajunnut ettei ole mitään järkeä syödä pahaa ruokaa kuten hedelmä- ja marjasoseita ihan vain vaihtelun vuoksi, jos maailmassa on hyvääkin ruokaa kuten kana-kasvissose. Kokeilun haluisia vanhempia vaan tympii kun ruokalistalla vuorottelee tasan kolme Oton mielestä kelvollista soseruokaa.