perjantai 30. tammikuuta 2009

Suuri ostos

Flunssa ei onneksi saanut minusta kunnon otetta mutta sekä isompi että pienempi mies ovat edelleen täynnä limaa. Kuume on onneksi heilläkin hellittänyt.

Eilen teimme elämämme isoimman ostoksen, nyt 'omistamme' paritaloasunnon Espoon Järvenperässä (rakennettu 1997, 80 m2, 3h+k+s+piha, yhdessä tasossa). Asunnossa on vain sellainen mutta, että se on vuokrattuna puolen vuoden irtisanomisajalla, joten todennäköisesti emme pääse muuttamaan asuntoomme ennen elokuuta... piinaavaa. Minulla sormet syyhyävät jo sisustamaan ja Mikolla remontoimaan. Itse koitan lievittää tuota syyhyä Google SketchUpin avulla ja Mikko ostelee valmiiksi maalausvälineitä sekä tilaa parkettinäytteitä. Voihan tietenkin olla että pääsemmekin muuttamaan jo kuukauden kuluttua... jokohan pitäisi alkaa pakata tavaroita...



tiistai 27. tammikuuta 2009

Flunssa

Flunssa tuli taloon Mikon mukana ja nyt ollaan kaikki pipejä. Otto raukka on kaikkein kipein. Kuume ei millään laske edes 38,5:een. Viime yönä tuli nukuttua yhteensä n. puolitoista tuntia. Käytiin Jorvista hakemassa reseptilääkettä mutta eipä sekään tehoa. Voisiko joku tehdä selvityksen geenien yhteydestä kipulääkkeiden tehoon? Kun ainakin Parasetamolin tehottomuus tuntuu kulkevan suvussa.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Päivitys


Sunnuntaisin Otto päivittää taitojaan. Eilen poika oppi istumaan lattialla ilman tukea. Tähän asti on lönköttänyt jommallakummalla lonkalla ja tukenut kädellä lattiaan mutta nyt pysyy istumassa ihan kunnolla niin että molemmat kädet jäävät vapaaksi. Ja mitäkö niilla vapailla käsillä sitten tehdään? No, kiskotaan verhoista, tiputellaan cd-levyjä hyllystä tai revitään vehkasta lehtiä suuhun. Otto osaa myös laittaa joululahjaksi saadun kävelevän ja haukkuvan koiran päälle, mikä ei aina oikein miellytä meitä vanhempia sillä se pitää aikamoista ääntä. Melkoinen pikku-riiviö siis on päässyt valloilleen eikä turvassa ole enää mikään.

torstai 8. tammikuuta 2009

Lahjoja

Joulu sujui leppoisasti, Mikko oli kotona kaksi viikkoa loppiaiseen saakka, joten minulla oli hyvin aikaa perehtyä joulupukin tuomisiin. Jostain kumman syystä lahjani toimitettiin kovin keskeneräisinä: kankaina ja lankoina.

Langat ovat jo löytäneet muotonsa; "Katia Big Snow"-kerästä tuli huivi. Aluksi koitin kovasti keksiä jotain muuta, mitä ko. langasta olisi voinut tehdä, mutta huivi siitä tuli, oli nopea kutoa, mutta päättelyssä joutui käyttämään hieman luovuutta. Toinen Polkka-lankakerä muuttui pipoksi (ohje Suuri Käsityölehti 3/07) ja lapasiksi (ohje http://www.novita.fi/). Toinen kerä on vielä jäljellä, mahtaisikohan sisko haluta pipon...

Lisäsi tein pikkuruisen kukkaron (ohje Suuri Käsityölehti 12/07, metalliset kukkaronkehykset Hobby Point).