keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Oton puuhat

Otolla tuli eilen 11 kuukautta täyteen. Kamalaa, kohta se on jo vuoden vanha. Ajattelin hieman kartoa mitä Otto osaa puuhailla:

1. Nallepaini: poika pöyrii lähes itsensä kokoisen nallen kanssa, heittelee se sitä ilmaan ja kaatuilee miten sattuu.

2. Äidin syöttäminen: Otto osaa tarjota omaa naposteltavaansa minulle, välillä tunkee naksunsa väkisin minun suuhuni.

3. Ulkoilu: Olemme alkaneet käydä Oton kanssa asukaspuistossa leikkimässä, aluksi aina ihmetyttää lasten määrä ja hurja meno, mutta kyllä se siitä sitten lähtee. Välillä löytyy joku leikkikaverikin ja liukumäestä on kiva laskea.

4. Jammailu: Otto ymmärtää jo musiikkia. Hyvät rytmit vievät mennessään ja poika heiluu puolelta toiselle ja nyökyttelee päätään musiikin mukana.

5. Tyhjentäminen: siis laatikoiden ja kaappien. Ihan mahdotonta kun kaikki kauhat ja vispilät ovat koko ajan pitkin keittiön lattiaa ja kaapin oviin pitää keksiä lapsilukkoja.

6. Juttelu: Otto juttelee todella paljon, mutta vain omalla kielellään. Välillä pöpipää totisena selittää jotain pitkät pätkät, mutta kun ei siitä ymmärrä mitään.

Tässä vielä näyte pojan lehden luvusta:


Mekkoja

Viimeaikoina on tullut ommeltua mekkoja. Syynä kesä (ah, niin ihanaa kun on kesä) ja häät. Ompelin itselleni yksinkertaisen trikoomekon (ohje Suuri käsityölehti 2/07) joululahjaksi saamastani melko psykedeelisestä kankaasta, tuli tosi kiva.


Hääjuhlia varten tuunasin muinaisen vanhojen tanssi -mekkoni uuteen muotoon: avasin kavennukset, lyhensin helmaa, lisäsin alushameeseen uuden tyllin ja muotoilin kaula-aukon uudelleen. Hyvä tuli tästäkin.


Sitten ompelin vielä siskolle syntymäpäivälahjaksi kesä-/juhlamekon (ohje Suuri käsityölehti 6-7/06 helman osalta muunneltuna). Tästä on tullut oikein perinne, että sisko-rukka saa aina lahjaksi vain itse tehdyn mekon. Tänä vuonna ei pitänyt saada, minulla oli jo ihan muuta ostettuna, mutta sitten tyttö alkoi ihastella Finlaysonin kolibri-kangasta ja totesipa vielä, että siitä olisi kiva saada mekko... Laitan kuvan mekosta myöhemmin.


Kaiken tämän lisäksi ehdin vielä huolitella parin äitienpäivälahjuksen (=pöytäliinoja) reunat.