keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Lunta ja lämmikettä

Lunta riittää. Tuntuu että joka päivä sataa vähintään sentti lisää. Viime vuoden helmikuussa oli tällaista:


Ja tänä vuonna ihan samanlaista. Poika vaan on kasvanut:


Saumurini oli viikon huollossa, kun lanka alkoi katkeilemaan liian tiuhaan. Siitä oli jo aikaa sitten pudonnut pari sellaista pientä tikkua. Korjaaja osasi kutsua niitä luomispuikoiksi. Piti sitten ajankuluksi tarttua toisenlaisiin luomispuikkoihin. Neuloin Mirja-tädin sinisävyisistä lankakerän jämistä itselleni säärystimet:



tiistai 11. tammikuuta 2011

Vihdoinkin!

Onnistuin vihdoin tekemään täydellisen hupparin. Kaikki on kohdallaan ja siistiä. Hupun saumat piilossa ja jopa inhokkini vetoketju kauniisti. Aina aiemmin olen joutunut toteamaan, että kyllä aasialaiset pikkutytöt vaan osaavat ompeluhommat minua paremmin, mutta tämän tekeleeni voisi pistää H&M:n hyllylle.

Kangas löytyi Pöytyän vintiltä, lämpöistä gollegea. Kaava oma. On siinä taskukin tuossa edessä, vaikkei kuvassa erotu. Ja hupun nauhat ovat vain koristeet eli lastenvaatesäädöksiä noudattaen eivät kierrä kaulan ympäri.

Loppukevennyksenä Oton ajatusvirtaa: 'Pupulla on viikset... Marika-tätillä ei ole viiksiä... Mutta tiikerillä on viikset!'


perjantai 7. tammikuuta 2011

2010 viimeinen ja 2011 ensimmäinen

Joululahjojen valmistelu venyi perinteiseen tapaan melko viimetippaan, mutta valmista tuli. Aatonaattona sain viimeisteltyä vihreän röijyn siskoselle. Ohje löytyy Novitan-sivuilta. Käytin ohjeesta poiketen Kitten-mohair lankaa ja sitä kului vain 150 g, lisäksi laitoin virkattuun reunukseen lasihelmiä, jotta pitsi laskeutuisi kauniimmin.



Siskon lahja ei kuitenkaan jäänyt vuoden viimeiseksi tekeleeksi sillä aattoaamuna sain valmiiksi oman juhlamekkoni. Laitan kuvan myöhemmin jos sopiva sattuu löytymään.
Uuden vuoden ensimmäinen ompelus on taas yksi raitapaita Otolle. Luonnonvalkoista ja tummansinistä tasaraitaa, johon aplikoin kukkokuvan vanhasta lastenkankaasta.