sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lämmin liivi

Äidin takkia tehdessäni totesin, että OttoBre-lehtikin on hieman korruptoitunut, kangas myyjien lobbaama. Ostin kangasta puoli metriä vähemmän kuin lehdessä ohjeistettiin ja sain hyvin tehtyä takin. Lisäksi kangasta jäi yli sen verran, että sain koottua itselleni lämpöisen liivin.

k

k

Kaava on Suuresta Käsityölehdestä (5/07). Tein liivin ohjeesta poiketen kauttaaltaan vuoritettuna.

k

k




maanantai 24. joulukuuta 2012

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Luukku 23: Tukka hyvin

Ideoita ihaniin lettikampauksiin löytää täältä.

k

k
Kyseisen blogin innoittamana minäkin lähden joulua viettämään lettipäänä. Jos joskus tuskailin omien käsien kuvaamisen vaikeutta, niin oli oman kampauksensa kuvaamisessakin tiettyjä haasteita.

k



Luukku 22: Mekot

Tänä vuonna aattoa ei edellä hirveä ompelukaaos. En tee lahjoja itse enkä meinannut myöskään ommella itselleni uutta joulumekkoa vaan juhlin vanhoissa hamosissa:

k


k

Kukikkaan ompelin pari vuotta sitten. Ostin kankaan Eurokankaasta ja kaava on Suuresta käsityölehdestä.  Tykkään kuosista edelleen tosi paljon. Tykkään myös kellastuneesta vanhasta pitistä, jota käytin mekon somistukseen. Tein ohjeen mukaan mekkoon sellaisen ihme rusettikauluksen, jonka sittemmin karsin saksilla pois kun en tykännyt. 

k


k

Puolihame on Marimekon kangasta. Ihan simppeli ilman kaavaa. Tein vyötärölle tuollaista rypytystä ompelemalla vekkejä vuorotellen suuntaan ja toiseen.

k



perjantai 21. joulukuuta 2012

Luukku 21: Maailman loppua odotellessa

Tuliko se? Vai onko kohta tulossa?

k


k

Egotrippi on yäk, mutta kappale näin monta vuotta julkaisunsa jälkeen ihan ajan hermolla. 
Tai ehkä ei kuitenkaan.

torstai 20. joulukuuta 2012

Luukku 20: Puhelimelle

k

Se vessanpönttöön hypännyt puhelin selvisi hengissä. Ja sai suojapussinsa, kaksikin. Toinen on virkattu luomupuuvillalangasta kiinteillä silmukoilla ja toinen paksusta huovasta pykäpistoin kasattu. Eivät nämä sentään vedenpitäviä ole, mutta jos hiukan suojaisivat edes naarmuuntumiselta kassin pohjalla.

k




Luukku 19: Kranssi

´Paljox on viive? ´ kyseltiin viime vuosituhannella tv-chateissa. Mutta mutta, minä kyselen tänään ´No onkos tullut kesä nyt talven keskelle ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille?´. Näyttää nimittäin hieman linnunpesältä tämä tänään väsäämäni kranssi:

k



k

Kuten aiemminkin olen maininnut kranssien teko kuilui ennen meidän perheen jouluperinteisiin ja perinnettä pitää vaalia. Äidin kanssa tehtiin kransseja puolukan varvuista, jäkälästä, sammaleesta ja havuista, mutta ei muistaakseni koskaan mustikan varvuista. Olen haaveillut mustikkaseppeleestä jo pitkän aikaa ja siksi keräsinkin varpuja talteen jo ennen lumentuloa. Vitsi vitsi, oikeasti kävin kaivamassa ne umpihangesta tänään aamulla, haittaakse? Laitoin kranssiin sinisiä helmiä marjoiksi ja aion kiikuttaa tekeleen aaton aattona sukuhaudalle.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Luukku 18: Joulutyynyt


k

Joulukoristelua koristetyynyliinoilla. Nämä eivät aikoinaan valmistuneet jouluksi, mutta valmistuivat lopulta kuitenkin ja jouluhan on onneksi joka vuosi. Päällinen on virkattu (Suuri Käsityölehti 10/08) ja sisustyynyt kaupasta.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Luukku 17: ...

Huoh. Oli rankka päivä.


k

Mies antoi toissapäivänä käyttööni vanhan älypuhelimensa. Pakotti ottamaan, vaikken oikein olisi halunnut, kun häntä niin säälitti pitää kallista kapinetta käyttämättömänä ja kun minun puhelimeni on vähän yksinkertainen. 

Minun piti tänään värkätä puhelimelle suojapussukka, huovasta ompelemalla tai virkkaamalla, kun olin löytänyt netistä kivoja ideoitakin. Enpä värkännyt, koska kohtalo puuttui peliin julmalla tavalla. 

Yhden teorian mukaan puhelin hyppäsi kädestäni, toisen teorian mukaan minä heitin sen. Jokatapauksessa se päätyi vessanpönttöön ja sekosi. Nyt se on ultraäänikäsittelyssä. Toivokaamme virkoamista... 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Luukku 16: Hiihtämään

Nyt kaikki hei hiihtämään. Lunta on ja lisää tulee!

k


k

Minä en kyllä lähde hiihtämään. Mutta tuo poika lähti. Se päätti, että on sen verran nähnyt mallia tuolla puistossa ja ehkä telkkarissakin, että hän kyllä osaa. Kaivettiin siis ullakon kätköistä vanhat remmisukset ja hyvin tuo niillä menee. Ihan uskomattoman hyvin.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Luukku 15: Toiveita

Tässä kirjeeni Joulupukille:

k


perjantai 14. joulukuuta 2012

Luukku 14: Pullaa

Tajusin eilen liian myöhään, että oli Lucian-päivä. Niimpä leivoin pullat tänään. Sahramipullaa, nams. 

k


torstai 13. joulukuuta 2012

Luukku 13: Muumit

Jos et sittenkään ehtinyt askarrella joulukortteja eilen iltasella niin eipä hätää. Aina sitä voi turvautua kaupan korttivalikoimaan. Jos muutenkin tuntuu, ettei joulufiilis oikein irtoa niin suosittelen seuraavaa Muumi-aiheista korttia:

k


k

On jotenkin ollut musta huumorintaju tämän kortin painajalla tai sitten synkkyys on vain katsojan silmässä. Mutta tällaisiakin joulukortteja sitä löytyy hyvin varustetuista kaupoista. Itse haalin muutaman varastoon, oli ihan pakko.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Luukku 12: Kortit

On tässä vielä yksi ilta aikaa askarrella joulukortteja. Itse ostin Sinellistä pahvikorttilajitelman ja niitä olen aikani kuluksi leikellyt ja sommitellut erilaisiin jouluteemoihin. Poikakin on halunnut väsäillä näistä omia versioitaan. Kahta samanlaista ei löydy.

k

tiistai 11. joulukuuta 2012

Luukku 11: Tähti


k

Tänään askarteluvinkki: kaunis kartonkinen 3d-tähti. 
Hyvän kuvitetun ohjeen löydät täältä. 

maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukku 10: Sammakko

Tämän tein joskus lapissa, mutten ole tänne tainnut päivittää. Se on huopainen sammakko-käsinukke. Aika vekkuli. Keksin hyvät silmät laittamalla päällekäin ison valkoisen ja pienemmän mustan napin. Kielen päässä on kärpänen tyllistä ja napista.

k


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Luukku 9: Totuus


k

Otto vastasi tänään kysymykseen, mikä on elämän tarkoitus:

"Että vois mennä jonnekin ja miettiä ja rakastua."

lauantai 8. joulukuuta 2012

Luukku 8: Joulupuu


k

Muistakaa kaikki, että Joulupuu-keräys on käynnissä. Kerääjiltä esim. kauppakeskus Forumista Helsingissä saa hakea lippulappusella tiedot lahjaa kaipaavasta lapsesta. Itse aion kääriä pakettiin taas muutamat itseommellut yllärit. 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Luukku 7: Hoplop

Otolla oli tänään vapaapäivä hoidosta ja päätettiin tehdä jotain, mitä ei olla tehty koskaan ennen; mentiin Hoplopiin. Kauan olen ollut sitä mieltä, ettei moisilla paikoilla ole mitään annettavaa, kun Suomi on pullollaan hyviä leikkipuistoja, mutta kai sitä nyt kerran voi kokeilla kun maas on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon. Kivaa siellä oli. Poika tosin on vähän pelokas kun pitäisi kiipeillä uusiin korkeisiin paikkoihin, vaikka kuinka olisi tukevaa ja verkot sivuilla. Niimpä pysyttelimme enimmäkseen lattiatason aktiviteettien parissa: autoradalla, pomppulinnassa, pallomeressä, pelejä pelaten... ja trampoliinissa. Trampoliini oli Oton lemppari.

k


torstai 6. joulukuuta 2012

Luukku 6: Lippunauha

Tässä väsäilyvinkki illan ratoksi. Tätä voi virkata vaikka Linnan kättelyjä katsellessa. Koitin kirjoittaa alle ohjeistuksen.

k



k

OHJE: Virkattu lippunauha. 


Tarvitset sinistä ja valkoista puuvillalankaa (muunmaalaisille muita värejä) ja virkkuukoukun kokonro. 2-3 langan paksuuden mukaan.


Ohjeessa kjs = ketjusilmukka, ks = kiinteäsilmukka, ps = piilosilmukka. Värinvaihdoksissa vaihda lankaa jo ennen kiinteänsilmukan viimeistä läpivetoa, jolloin värien saumakohdasta tulee siistimpi.

Virkkaa ensin valkoisella 20 kjs alkupään kiinnitysnaruksi. Aloita lipun virkkaaminen: 

1. krs: 4 kjs valkoisella, 4 kjs sinisellä (kuljeta valkoista lankaa silmukoiden sisällä), 10 kjs valkoisella + 1 kjs valkoisella käännökseen.

2. krs: 10 ks valkoisella, 4 ks sinisellä (kuljeta valkoista lankaa silmukoiden sisällä), 4 ks valkoisella + 1 kjs valkoisella käännökseen.

3. krs: 4 ks valkoisella, 4 ks sinisellä (kuljeta valkoista lankaa silmukoiden sisällä), 10 ks valkoisella + 1 kjs valkoisella käännökseen.

4. krs: 10 ks valkoisella, 4 ks sinisellä (kuljeta valkoista lankaa silmukoiden sisällä), 4 ks valkoisella (kuljeta sinistä lankaa silmukoiden sisällä), 1 kjs sinisellä käännökseen.

5.-8. krs: 18 ks sinisellä + 1 kjs sinisellä käännökseen.

9. krs: 4 ks valkoisella (kuljeta sinistä lankaa silmukoiden sisällä), 4 ks sinisellä (kuljeta valkoista lankaa silmukoiden sisällä), 10 ks valkoisella + 1 kjs valkoisella käännökseen.

10. krs: Kuten 2. krs.

11. krs: Kuten 3. krs.

12. krs: Kuten 2. krs.

Lippu on valmis. Katkaise sininen lanka ja päättele sinisen langan päät. Älä katkaise valkoista lankaa. Virkkaa 10 kjs valkoisella ja aloita seuraava lippu. Tee niin monta lippua kuin jaksat. Virkkaa loppuun 20 kjs kiinnitysnaruksi. Lopuksi virkkaa ketjusilmukkanauhaa ja lippujen yläreunoja myöden takaisin alkuun piilosilmukoin. 


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Luukku 5: Sieni


k

Käytin yhden päivän virkkaamalla sienen joulukoristeeksi. Mikäs sen jouluisampaa kuin punavalkoinen kärpässieni. Virkatkaa tekin. Ohjeita löytyy googlella. Minä tein omani ihan vapaalla tyylillä. Oli vähän turhan ohut lanka minulla. Paksumpaa jos käyttää niin ei tarvitse koko päivää koukutella.

k


tiistai 4. joulukuuta 2012

Luukku 4: Ruokaa


k

Tänään vinkkinä huoparuokaa. Enpä ole tainnut näitä koskaan täällä esitellä vaikka olen väsäillyt useimmat jo aikapäiviä sitten pojalle leikkeihin.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Luukku 3: Koti

Tiedän, että ainakin sisko haluaisi kurkistaa millaisessa kämpässä me nykyisin majaillaan. Ajattelin siis hiukan esitellä paikkoja. Sen sijaan, että olisin itse räpsinyt stailattuja otoksia parhaista paloista, kurkkasin pojan käyttöön annetun digikameran muistikortille. Sieltä löytyikin hieman erilaisia kuvakulmia.

k

k

Yllä eteinen, nähtynä penkin alta. Hiukan on pölyä. Alla olohuone: sohvaa, katto ja lattialle pudonnut paperihelikopteri.

k

k


k


k


k
Yllä ruokailutila. Taas ollaan penkin alla. Alla keittiö ja sitten kylppäri, josta kuvaan on valikoitunut pyykkikorin sisältö.

k

k



k
Tässä vielä kuvaajan omakuva:

k




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Luukku 2: Takki

Aukeasi vähän myöhään tämä luukku. Meillä oli vieraita ja muuta puuhaa siis. Tänään näytän viime viikon projektini, jonka tänään luovutin vastaanottajalle. Koska äitini on koko syksyn valittanut talvitakkipulaansa, koin jotenkin velvollisuudekseni paikata tuo pula ompelemalla. Hiukan ison palan haukkasin, mutta tällainen siitä tuli:

k

k


k


k



k
Tein kauluksen äitini itse kasvattamasta ja nylkemästä kanista. Hullua hommaa, joka paikka karvassa. Kaavat otin hiukan yhdistellen ja muokaten syksyn Ottobre-lehdestä. Laitoin niskaan tuollaisen ihanan merkin, jonka ostin Saksasta. Takissa on sekä vetoketju että nappilista. Ja piilovetoketjulla suljettavat taskut. 

Kun aina puhutaan, että pitäisi pelata shakkia, jotta mieli pysyy virkeänä, niin saman varmasti ajaa myös se, että pyörittelee mielessään, miten päin ja missä järjestyksessä pitää koota vuoritettu takki, jotta kaikki saumavarat jäävät piiloon ja taskut oikeaan väliin.

Tätä tehdessä tuli sellainen olo, että olin kenties entisessä elämässäni räätäli. Tai että ehkä minun olisi pitänyt olla räätäli myös tässä elämässä. Räätälillä olisi ollut sikäli helpompaa, että olisi ollut takin saajasta tarkat mitat. Minun piti arvailla ihan summamutikassa. Aika hyvin osuin oikeaan.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Luukku 1: Kalenteri

Kuten tuli luvattua aloitan taas joulukalenteri-projektin. Nyt vaan tämän blogin puolella. Luvassa väsäilyä, puuhailua, vinkkejä, mitä milloinkin. 

k

k

k

Kerronpa löydöstä, jonka tein eräästä aarreaitasta. 24 vanhaa Neuvostoliiton aikaista pyykkipoikaa. Pakkaus oli ihan mahtava jo sinänsä. Siitä saa hyvää ideamatskua esim. kangaspainantaan. Mutta tuo lukumäärä 24, siitä tuli heti mieleen joulu. 

k

k

Tiimarin alekorista mukaan tarttui  numeroituja sydämiä. Sitten vaan hieman kuumaliimaa ja sain vihdoin Otolle itsetehdyn joulukalenterin. Nyt pyykkipojat roikkuvat narussa olohuoneen ikkunalla ja kukin pitelee pientä ylläriä.